Mustikkapiirakkaa!

Hahaa, eipä jäänyt toissapostauksen mustikkahaaveilut pelkiksi haaveiksi kun lauantaina otin lenkille mukaan litran mittakannun. Tässäpä kuvasaldoa mustikoiden taipaleelta metsästä piirakaksi.

Eipä tarvinnut kotoa kauas kävellä kun jo tuli vastaan isoja mustikanmollukoita. Tuossa meidän lähimetsässä näkyy varsin usein muitakin poimijoita, joten paljon oli varvukkoa jo ihan tyhjilläänkin.

Unna oli ensin että "daah, mitäs kykkimistä tää tämmöinen taas on, mennään jo!" mutta hoksasi sekin pian ruveta popsimaan luonnon herkkuja nassuunsa.

Täältä näitä löytyy...

 Poimurilla olisi käynyt homma vähän rivakammin, mutta koska en sellaista (vielä) omista, niin täytyi tyytyä omiin pikku kätösiin.

 Jossain vaiheessa tajusin, että Unnan hihna oli tippunut matkasta. Arrr, tää on just tätä. Sitten lähdettiin samoilemaan takaisinpäin enkä mä tietenkään ihan tarkkaan muistanut missä olin kulkenut. Unnaakin yritin rohkaista etsimään aina silloin kun luulin olevani oikealla alueella, mutta neitipä etsi vain keppejä kepppien perään: "Ai tämä? Vai tämäkö?"
Päätin lopulta (nälän kurniessa vatsassa) lopettaa etsinnät ja tulla koittamaan vielä myöhemmin uudelleen. Vähän aikaa vielä poimittiin kunnes sain kasaan piirakan verran marjoja.

Unna ja saalis

 Sitten piirakan kimppuun! Hyvän ja helpon reseptin olen löytänyt täältä.

Pohja:
 150g voita tai margariinia

1 dl sokeria

1 kananmuna

3-3,5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Täyte: 
2 dl kermaviiliä

1 kananmuna
3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4-5 dl mustikoita
(2 tl perunajauhoja)

Vatkaa rasva ja sokeri. Lisää kananmuna sekä yhdistetyt venhä- ja leivinjauhot. Levitä seos piirakkavuokaan (myös reunoille). Sekoita kermaviiliin kananmuna ja sokeri. Ripottele pohjataikinalle mustikat (jos käytät pakastemustikoita, lisää niihin 2tl leivinjauhoja). Kaada päälle kermaviiliseos. Paista 200 asteessa n. 30 min.

Omnomnom, hyvää tuli!

Niin ja reissulla kadonnut hihna löytyi sitten tänään kun löysin paikan, johon arvelinkin sen unohtaneeni. Joku oli ripustanut sen mennessään läheiseen puuhun, kiitos hänelle!

Mansikoita, näyttelykehiä ja pieniä otuksia

Tapahtumarikas viikonloppu takana! Mullahan oli juhannuslomani päätyttyä ihana kymmenen päivät työputki, joka päättyi nyt perjantaina. Vapaa viikonloppu kuluikin sitten mukavissa merkeissä.

Lauantaiaamuna sain aikaiseksi herätä aikaisin lähteäkseni hakemaan torilta mansikoita. Tammelantori olikin kahdeksan aikaan jo täynnä elämää. Eipä ole tullut kovin paljon toreilla käytyä täällä asuessani, vaikka itse kyllä voi myöntää pitäväni paljon toritunnelmasta. Tuo Tammelantori on kiva siksi, että siellä on myös ulkoilmakirppari, joka on ilmeisen aktiivisessa käytössä näin kesäisin.

Olisihan tuonne voinut jäädä pidemmäksikin aikaa kiertelemään ja katselemaan, mutta kello näytti jo sen verran, että oli aika lähteä hakemaan Unna kyytiin.

Juu, eli lauantaina Unna kävi jälleen näyttelykehässä pyörähtämässä, tällä kertaa Lammilla. Tuomarina oli Matti Luoso, jolla Unna on käynyt kerran aikaisemminkin. Käyttöluokassa oli Unnan lisäksi kaksi muuta narttua. Unna sai ERIn ja sijoittui luokkansa kolmanneksi kera seuraavan arvostelun:

Erittäin hyvän tyyppinen, sopivan kokoinen narttu. Hyvä pää, oikea purenta. Hyvä kaulapituus. Hyvä luusto. Hyvä eturinta, samoin runko. Hyvät kulmaukset. Liikkuu hyvin. Hyvä käytös.

Mitään negatiivista ei arvostelussa ollut, mikä hieman harmittikin, sillä minusta olisi reilua antaa joku syy sille, miksei SA:ta tällä kertaa herunut. Luokan kaksi muuta narttua saivat SA:t, mutta kai ne oli jälleen jonkin verran kookkaampia ja niistähän tuomarit nykyään tykkää. Jeppisjee.

Poltin muuten huomaamatta selkäni aika pahasti tuolla näyttelyssä. Koko kesän olen ahkerasti, jopa hysteeriseti lotrannut aurinkorasvan kanssa, mutta ei se tarvitse kuin yhden aurinkoisen päivän ilman suojakerrointa niin tsädääm, nahka käryää! Olin valinnut näyttelykuteiksi vieläpä paidan, jossa on selän puolella melko iso aukko. Voin kertoa, että tuli aika kivanmuotoinen rusketusraja.

Näyttelystä kotiuduttuamme kotona odotti mansikoiden pakastusoperaatio. En ole vielä kertaakaan yksin asuessani saanut aikaiseksi pakastaa mitään marjoja. Itse tykkään tosi paljon syödä marjoja aamu- ja iltapalaksi viilin, jugurtin tai murojen kanssa. Oon myös bongannut tuosta meidän takapihalta alkavasta metsästä melko paljonkin mustikoita, vois yrittää joku päivä käydä niitäkin keräilemässä talven varalle.

Lauantai-iltana istuttiin sitten vielä iltaa parin työkaverin kanssa. Pitihän sitä osa mansikoista säästää mansikkatorttuun, joka saatiin tuhottua aika tehokkaasti ihan kolmisinkin :)

Sunnuntaiaamuna hyppäsin sitten junaan kohti Pohjoista. Minua jännitti mitä tuleman piti, enhän ollut ollut piiiiitkään aikaan tekemisissä niin pienten otusten kanssa. Lisäksi tulisin tapaamaan ensimmäistä kertaa uuden perheenjäsenemme. Nämä otukset näyttivät nimittäin tältä:

Kyllä, ensi viikolla meille muuttaa uusi pikkuinen flätinalku! Haave toisesta koirasta on kytenyt jo pari vuotta. Harkitsin ottavani pennun jo Poppyn ensimmäisestä pentueesta kaksi vuotta sitten, mutta ajoitus ei vielä ollutkaan oikea. Nyt kun sama narttu astutettiin toisen ja kuulemma viimeisen kerran, tulin ratkaisun eteen: Nyt tai sitten ei vielä piiiitkään aikaan. Itse löydän ainakin tosi harvoin sellaisia yhdistelmiä, joista voisin pennun ottaa, joten tuntui että tämä tilaisuus olisi nyt käytettävä. Ja ihan hyvä tilannehan minulla nyt onkin pennun ottamiselle. Unna täyttää ylihuomenna(!) kuusi vuotta eli ikäero on vielä aikalailla sopiva. Lisäksi mulla alkaa syksyllä opinnot yliopistossa ja ainakin näillä näkymin aikataulu näyttäis melko joustavalta pennun kannalta. Eli touhuntäyteinen syksy luvassa, iiihanaa!
Pentueen kuulumisia löytyy täältä.

Viikonloppuvapaat jatkuu pidennettynä vielä tänäänkin, huomenna käyn tekemässä aamuvuoron ja keskiviikkona taas vapaa, jee! (Mikä tarkoittaa sitä, että viikonloppu menee töissä, mutta ei murehdita sitä vielä..;)

Elossa ollaan!

Ystäväni herätti minut todellisuuteen mainitessaan, että en ole päivitellyt pitkään aikaan blogiani. "Ai niin, mulla on sellainenkin!" Voi hirviä miten tämä blogi on melkein kuollut! Viimeisin merkintä syyskuulta! Häpeällistä. Jospa yrittäisin aktivoida tämän uudelleen nyt kevään kynnyksellä.
Oma läppärinihän simahti tuossa pari viikkoa sitten ja nyt on uusi kone käytössä. En ole saanut asennettua tähän vielä kotisivuohjelmiani, joten kotisivujen päivitykset saavat vieläkin odottaa.

Niin, tässä välissä Unnahan on noussut agilityssa kolmosiin. Vielä ei ole yhtään kolmosluokan starttia alla, mutta ensimmäiset olis tarkoitus saada kahden viikon päästä täällä Tampereella. Olen nähnyt siitä jo painajaisia, täytyy myöntää :D Noh, katsotaan mitä tuleman pitää.
Yritän taas saada itseni raportoimaan treenejä tänne, mikäli jotain huomionarvoista ilmaantuu.

Myös tokon osalta aion ruveta ryhdistäytymään. Eiliset treenit Emmiinan ja poikien kanssa saivat minulle taas uutta intoa pintaan tämänkin lajin suhteen. Jospa sitä kesällä uskaltautuisi Unnan kanssa vihdoin sinne alokasluokkaan! Paljon on vielä hiomista sen suhteen, joten töitä riittää. Etenkin paikallaolo vaatii paljon häiriötreeniä. Tänään tehtiin pallollä härnäystä ja minulle valkeni, että Unna on tokossa aivan turhan motivoitunut pelkästään pallosta (ei niinkään itse tekemisestä ja mamman kanssa touhuamisesta). Täytyy ruveta miettimään erilaisia palkkausmenetelmiä.
Sain idean jättää Unnan huomiointia kotioloissa vähän vähemmälle. Myönnettäköön, että nyt kahdestaan koiran kanssa asuessa tulee ehkä lässyteltyä sille liikaakin kotona :D Katsotaan nyt alkajaisiksi, mitä viikon passiivisuuskausi tekee neidin työskentelymotivaatiolle.

Tässä vielä muutamia otoksia lumisista lenkkimaisemistamme:

Unnan (viimeiset?) juoksut

Unnan juoksut ovat meneillään. Toivottavasti nämä jäävät viimeisiksi, nimittäin steriloimista olen tässä ajatellut. Kun pentusuunnitelmia ei kuitenkaan ole ja kyllähän ne juoksut tunnetusti häiritsevät kaikkea harrastamista, niin miksipä ei? Ja halpa henkivakuutus lisäksi.

Tänään vietin päivän Leppävirralla nomekokeessa. Almalla oli startti avoimessa luokassa, joten olin mukana kannustusjoukoissa. Päivä meni mukavasti suorituksia seuratessa, etenkin voittajaluokka tarjosi pari "ihan kivaa" suoritusta. Nähtiin taas tavoitteita itse kullekin.

Ja arvatkaapa mitä: Unna lähtee ensi lauantaina näytille huiman vuoden tauon jälkeen! Mikähän kumma siinä on että Lammille asti pitää lähteä kehiin? No onneksi sinnepäin on samalla muutakin asiaa, muuten ei olisi tullu ehkä lähdettyä...

Pidätä vielä hetki, Unna!

Unnan juoksuja ei vaan kuulu eikä näy! Kumma juttu, kun aikaisemmin Unna on ollut erittäin tarkka näissä asioissa: täsmällinen 7 kuukauden juoksuväli on heittänyt yleensä vain +/- parilla päivällä. Noh, sehän ei meitä haittaa, sillä näillä näkymin päästään sittenkin osallistumaan kesäleirille, jipii!

Sen verran vain harmittaa, kun nyt Rokuan juhannuskisat jäivät sivu suun ihan suotta, koska luulin että juoksu tulisi niiden päälle. Olisi pitänyt vaan ilmoittaa, sen verran kutkuttava kisakuume nyt on päällä. Heinäkuussa kisoja näyttää olevan tosi huonosti näillä seuduin, surkeeta.

Sunnuntaina käytiin kuitenkin Ullan ja Alman kanssa agilitaamassa. Unnan uudeksi treenausaiheeksi osoittautui ohjaajan puolenvaihto suoran putken aikana. Unna jaksoi sinnikkäästi tehdä pyörähdyksen putkesta ulos tultuaan, kun ei tajunnut kuunnella etukäteen, että missä se ohjaaja huutelee. Noh, alkoihan se sitten menemään, kun autoin tekemällä putkesta hieman s-mallisen.

Eilen käytiin viimeisissä toko-treeneissä. Ihan hävettää, miten vähän ollaan päästy siellä käymään. Tuloksetkin olisivat varmasti ihan erilaiset, jos vaan jaksaisi harjoitella vähän enemmänkin vapaa-aikana. Mutta eihän sitä aina kaikkea ehdi. Ymmärrystä kiitos!

Saatiin kuitenkin kehuja, ja Unna on kuulemma pikku hiomista vaille kisavalmis. Liikkeestä maahanmeno vaatii vielä varmuutta sekä myös hypyn jälkeinen seisominen.
Unna menee kyllä nykyään tosi kivasti tokossa. Lieköhän positiiviseen kehitykseen vaikutusta myös omistajan asenteenmuutoksella: tokon pitää olla hauskaa, ei kilpailuihin tähtäävää totista jankkausta.

Esittelenpä tässä nyt muuten yhden ja varmasti yhden parhaista ylioppilaslahjoistani. Hieno idea korvata perinteinen ruusu sellofaaniin käärityllä samanmuotoisella esineellä, motivointipatukalla! Lahjan antaja oli tietysti itsekin koiraihmisiä, mutta kylläpä sai lahja kummastelevia katseita muilta ei-niin-koiraihmisiltä :) Tarpeeseen tuli! Unna rakastaa sitä.

Unna näkee jo unia kesän kohokohdasta "Eippi" kainalossa.
Vielä yksi yö!
Leirillä nähdään!

Kutsu kävi taippareihin ja valkolakki luvassa!

Päästiinpähän sitten taippareihin Ouluun ensi sunnuntaiksi! Ensin oltiin varasijalla 3, mutta porukkaa ilmeisesti karsiutui ja kutsu kokeeseen kävi tänään. Saa vain toivoa, että sää ei ole yhtä kesäinen kuin vuosi sitten.

Tänään saatiin myös tietää ylioppilaskirjoitusten tulokset! Olipas outoa marssia pitkästä aikaa sisälle kouluun, tietysti likaisissa vaatteissa ja rönttälenkkareissa (=suoraan töistä).
Nyt on sitten valkolakki varmuudella tiedossa. Juhlat juhlitaan 31.5. :)

Mätsärissä ja verijäljellä

Tänään käytiin SPL - Kainuun järkkäämässä match showssa harjoittelemassa kehäkäyttäytymistä. Viimeksi on kehissä pyörähdelty epävirallisesti joskus elokuussa, joten muistin virkistäminen teki hyvää. Saatiin tosin odotella pitkään ennen kehään pääsyä, joten Unna alkoi näyttämään vähitellen kyllästymisen merkkejä. Ei sillä, näyttelyt ON tylsiä, sen voi omistajakin myöntää.

Kehässä Unna meni kuitenkin hyvin ja seisoi oikein nätisti. Pariksemme osui ei niin hyvää näyttelykäyttäytymistä omaava kultsu ja punainen nauha saatiin helposti.

Sijoitusta isoissa punaisissa ei kuitenkaan irronnut, ei Unnalle eikä Elmerille, mikä oli vähän pöljää, sillä olisi ollut mielenkiintoista nähdä kummasta tuomari tykkäsi enemmän. Perustelimme tilanteen kuitenkin sillä, että Unna ja Elmeri (niin erilaisia kuin ne ovatkin) olivat varmaan tuomarin mielestä yhtä kauniita eikä halunnut nostaa kumpaakaan "paremmaksi". Hän teki siis yksinkertaisen ratkaisun ja pudotti molemmat jatkosta.
Niinhän se täytyi olla ;)

Suuren suurella 7€:n ilmoittautumismaksulla saatiin siis kotiin viemisiksi punainen (oikeastaan oranssi!) kreppinauha, samanlainen mitä ripusteltiin eilen metritolkulla metsään verijäljen merkiksi, sekä 60 gramman näytepussi koiranruokaa. Ja ruokahan oli tottakai osuvasti MINI DOGS 1-10kg.


Ruokapussukassa luki pienellä for small fussy dogs. Katsoin nettisanakirjasta suomennoksen sanalle fussy ja tällaisia löytyi:

- (turhan) touhuava
- (turhan) touhukas
- hälisevä
- hosuva
- koristeltu
- pramea
- pyntätty
- rönsyilevä
- täynnä yksityiskohtia
- turhantarkka
- ylikorea

Neljä ensimmäistä voi varmaan moni flatinomistaja tunnustaa koirilleen ominaisiksi piirteiksi. Myös Turhantarkka Unna meinaa nostella päätään nyt juoksun lähestyessä. Mutta muut kuvaukset ovat ainakin Unnan kohdalla vähän kaukaa haettuja :D

Joten voikohan tuota ruokaa nyt syöttää??!

--------------------------------------------------------------------------------

Illalla oli sitten aika lähteä ajamaan eilen vedetyt verijäljet. Epäilyistäni huolimatta Unna selvityi tehtävästä ihan mukavasti.

Alussa, kun Unna haisteli lähtökohtaa, se oli kummissaan ja näytti miettivän, että "mitäs se tämä tässä on? nyt on jotain omituista tekeillä..." Se pälyilikin ympärilleen huolestuneena (tyypillinen mörkö-Unna), mutta rohkaisin sitä jatkamaan eteenpäin. Välillä se pysähtyi haistelemaan ilmaa. Sää tuulinen, joten todennäköisesti Unna sai vainun sorkasta jo heti alussa, joten sitä se varmaan haisteli.

Unna eteni jäljellä välillä varsin suoraviivaisesti nokka maassa, välillä taas ristiin rastiin poukkoillen ja ilmaa haistellen. Ohjasin sitä välillä takaisin jäljelle, mitä ei kai oikeasti saisi kamalasti harrastaa, mutta sallittakoon se nyt ensimmäisellä kerralla.

Meno parani ja nopeutui loppua kohden, kun Unna alkoi päästä jyvälle hommasta. Ja sieltähän se sorkka lopulta löytyi! Kaadon löydettyään Unna oli aivan polleana ja kanteli sorkkaa jonkin matkaa. Autolle päin käveltäessä Unna ei meinannut päästää minua eikä etenkään Hänen löytämäänsä Aarretta silmistään.

Viikonloppu ja verijäljen vetoa

Ihanaa, ensimmäinen työviikko takana. Olen siis, uskokaa tai älkää, haravoimassa Kajaanin hautausmaalla. Uulalaa mitä hommaa. No saahan siitä rahaa ja sen lisäksi roppakaupalla ulkoilua, rusketusta ja lihaskuntoa. Toukokuun ajan siis siellä hommailen. On vaan aina mukava mennä ulkoiluntäyteisen työpäivän jälkeen kotiin, kun siellä odottaa intoa puhkuva flätti, joka tahtoo ulosulosulos hetihetiheti!


Tänään käytiin Hanna-Marin kanssa vetämässä kaikille koirille verijäljet, jotka on tarkoitus ajaa huomenna. Saapi nähdä miten Unna suhtautuu. Se ei ole nimittäin nähnytkään verta varmaan kahteen vuoteen. Tehtiinkin melko helppo jälki, noin 50m + 50m + 30m.