Agilitykisoissa

Tänään starttasimme ensimmäistä kertaa elämässämme agilityn kolmosluokassa. Ensimmäisenä oli vuorossa hyppyrata, jolla meno oli oikein mukavaa ja sujuvaa. Vitonen napsahti kuitenkin kepeiltä kun en ohjannut tarpeeksi tarkasti. Siinä korjatessa saatiin sitten aikaakin kulumaan reilu sekunti liian pitkään, joten tulokseksi tuli lopulta 6,07. Täytyy kuitenkin olla tyytyväinen tästä pienestä kömmähdyksestä huolimatta. Muut kiperät paikat saatiin sujumaan varsin helposti.

Agilityradalla Unnassa oli selvästi jo havaittavissa väsymystä. Odottelua kahden luokan välillä oli kuitenkin toista tuntia. Rata suoritettiin virheittä, mutta ihanneaika ylitettiin n. 3 sekunnilla.

Täytyy ruveta funtsimaan, onko useamman startin kisapäivät kuitenkaan se meidän juttu. Varsinkin silloin kun en saa unnaa mihinkään rauhoittumaan starttien välillä. Unna on nyt juoksujen jälkeen ollutkin vähän lössykkä ja flegmaattinen, joten jospa sekin vaikutti asiaan. Ja tokihan sopivilla treeneillä saadaan lisää vauhtia.

Elossa ollaan!

Ystäväni herätti minut todellisuuteen mainitessaan, että en ole päivitellyt pitkään aikaan blogiani. "Ai niin, mulla on sellainenkin!" Voi hirviä miten tämä blogi on melkein kuollut! Viimeisin merkintä syyskuulta! Häpeällistä. Jospa yrittäisin aktivoida tämän uudelleen nyt kevään kynnyksellä.
Oma läppärinihän simahti tuossa pari viikkoa sitten ja nyt on uusi kone käytössä. En ole saanut asennettua tähän vielä kotisivuohjelmiani, joten kotisivujen päivitykset saavat vieläkin odottaa.

Niin, tässä välissä Unnahan on noussut agilityssa kolmosiin. Vielä ei ole yhtään kolmosluokan starttia alla, mutta ensimmäiset olis tarkoitus saada kahden viikon päästä täällä Tampereella. Olen nähnyt siitä jo painajaisia, täytyy myöntää :D Noh, katsotaan mitä tuleman pitää.
Yritän taas saada itseni raportoimaan treenejä tänne, mikäli jotain huomionarvoista ilmaantuu.

Myös tokon osalta aion ruveta ryhdistäytymään. Eiliset treenit Emmiinan ja poikien kanssa saivat minulle taas uutta intoa pintaan tämänkin lajin suhteen. Jospa sitä kesällä uskaltautuisi Unnan kanssa vihdoin sinne alokasluokkaan! Paljon on vielä hiomista sen suhteen, joten töitä riittää. Etenkin paikallaolo vaatii paljon häiriötreeniä. Tänään tehtiin pallollä härnäystä ja minulle valkeni, että Unna on tokossa aivan turhan motivoitunut pelkästään pallosta (ei niinkään itse tekemisestä ja mamman kanssa touhuamisesta). Täytyy ruveta miettimään erilaisia palkkausmenetelmiä.
Sain idean jättää Unnan huomiointia kotioloissa vähän vähemmälle. Myönnettäköön, että nyt kahdestaan koiran kanssa asuessa tulee ehkä lässyteltyä sille liikaakin kotona :D Katsotaan nyt alkajaisiksi, mitä viikon passiivisuuskausi tekee neidin työskentelymotivaatiolle.

Tässä vielä muutamia otoksia lumisista lenkkimaisemistamme: