Kutsu kävi

Olin ilmoittanut Unnan Lahden nomekokeeseen tulevalle sunnuntaille. Pääsin alunperin kuitenkin 7. varasijalle ja olin varma, ettei sieltä kyllä noustaisi kokeeseen saakka. Ehdin jo unohtaa koko kokeen kunnes eilen tuli viesti, että mahduttaisiin sittenkin mukaan! No kai sitä on lähdettävä kokeilemaan sitten :)

Tällä viikolla on käyty kahtena iltana treenaamassa vesiohjauksia, lähinnä yliuittoja. Ekalla kerralla oli vähän hankaluuksia kun yritin ensin liian vaikeaa (vastaranta oli viisto ja ohjausdami melko kaukana). Unnalla meni vähän paletti sekaisin eikä meinannut lopulta kuunnella.
Sitten eilen käytiin samassa paikassa uudestaan tekemässä samantyylinen, helpotettu versio treenistä. Meni ihan hyvin. Treenattiin tätä ennen vielä maalla kaikki suunnat läpi siten, että laitoin Unnan eripuolille damikasoja, jätin Unnan istumaan keskelle ja itse annoin itse kauempaa suuntakäskyjä. Tein tästä vielä sellaisen version, että "eteen"-dami oli vedessä, sivusuunnat maalla.

Tänään käytiin tekemässä Iidan puoliveljen, Nemon, omistajan Marian kanssa Unnalle ja Nemolle jäljet pupulla. Unnallahan ei ole ollut koko kesänä mörköongelmia kun ollaan treenattu keinokanilla. Halusinkin poissulkea sen, että mörköilyt johtuisivatkin siitä oikeasta pupusta, se kun on Unnan mielestä niin tosi ällöttävä.
Unna lähti jäljelle innokkaasti, kävi ilmeisesti melko kaukanakin, mutta tuli tyhjänä takaisin. Ei havaittavissa mitään pelkoa. Lähetin uudestaan ja pian sitten tultiinkin pupun kanssa takaisin. Tietenkin pudotti vähän matkan päähän minusta ensimmäisen kerran, mutta sain sitten tulemaan luokse sen kanssa. Tuo pupun käsittely ei ole Unnalla mikään kehun aihe, sylkee sen aina suusta heti kun kehtaa (se on niiiiin ällö!). Mutta parasta oli nyt se, ettei mörköjä näkynyt :)

Talon tavoille

Huomenta! Elämä täällä sujuu hyvin, Iida on selvästi jo täysin kotiutunut tänne. Se on fiksu likka, tosi helpolla on tähän asti päästy. Kuuntelee hyvin jo minua ja ottaa kontaktia. Ruokailun yhteydessä harjoitellaan vähitellen malttamista, tällä hetkellä saan Iidan vähäksi aikaa istumaan aloillaan ja odottamaan kun lasken kupin alemmas. Se ärsyyntyy nopeasti, mikäli joutuu odottamaan mielestään liian kauan ja sitten alkaa huuto. Ei muuta kuin kuppi pöydälle odottamaan ja hetken päästä uudestaan. Pienin askelin edetään.

Muutamana päivänä Iida on ollut jo itsekseen kotona nukkumassa n. 3 tunnin pituisia jaksoja. Iida on saanut olla eteisessä ja makkarissa, Unna portin takana olohuoneessa (mikäli sekin ei ole ollut poissa minun mukana esim lenkillä). Aina kun olen palannut kotiin, on Iida hetken kuluttua tullut vastaan silmät sikkurassa ja korvat nurinpäin, juuri heränneenä siis ;)
Silloinkin kun olen kotona, laitan Iidan välillä itsekseen portin taakse sen ollessa hereillä. Aluksi tulee pientä vinkumista, mutta nopeasti se keksii lähteä leikkimään leluillaan.

Kynsiä on leikattu maksamakkaran voimalla, se tuntuu sujuvan varsin hyvin! Unna kuolaa aina vieressä: "Äitiiii, leikkaa munki kynnet!" Kerran puhelin keskeytti meidän kynsienleikkuuharjoituksen ja jätin sitten namikupin hetkeksi vartoimatta. Unna katsoi tilaisuutensa tulleen ja napsi herkut parempiin suihin.

 

Unna pikkumonsteri perässään

Isosiskon rooli on yllättävän rankka....

Hellesäät sen kun jatkuu. Lomaa on onneksi jäljellä vielä tämä viikko kokonaan. Taidanpa karata tänään hetkeksi rannalle koirien jäädessä päiväunille ;)

The Keltainen Pallo

Olin varautunut pennun tuloon piilottamalla kaikki Unnan vanhat lelut aluksi. Ettei vaan tulis mitään tilanteita niiden kanssa, Unna kun tuntuu olevan joskus melko omistushaluinen niiden suhteen. No, Iidan tutustuttua jo hieman uuteen kotiinsa heitin yhden Unnan leluista pennun tutkittavaksi. Unnan suunnalta ei mitään reaktiota, "sehän oli se tosi tylsä apina vaan...". Annoin muutaman muunkin lelun sitten vielä yhteiseen käyttöön eikä Unna välittänyt mitään. Unnan rakkaimman Possupallon säästin kuitenkin vielä pennun hampailta

Mutta odotas vaan kun kaivoin Iidan mukana saamani pentupaketin sisällön esille ja sieltä löytyi kuminen vinkupallo, Keltainen Pallo. Siitäkös Unna innostui, tietenkin, sehän oli aivan uusi. Unna nappasi sen oitis pennun nokan edestä ja vingutteli haltioissaan. Murahteli aina kun pentu yritti liian lähelle.

Alkuinnostuksen laannuttua Unna "unohti" pallon välillä johonkin, kuin antaakseen Iidalle (säälistä) mahdollisuuden ottaa sen. Sitten kun Iida otti sen, Unna kävi hakemassa sen pois. Tosi reilu leikki :D

Eilen sitten annoin pennun nähtäväksi myös tuon aikaisemmin mainitun Possupallonkin, Unna oli ensin vähän epäilevä: "antaa nyt tuollainen aarre pennulle, mitähän tuo äippä kuvittelee?"
Mutta tästä tulikin kiva leikki koirille. Ne touhusivat vuorotellen toinen Possupallon, toinen Keltaisen Pallon kanssa. Välillä sitten vaihdettiin :D

Iida Possupallon kanssa

Unna antaa yllättävän paljon anteeksi Iidalle. Tänään Iida sai vyöryä Unnan ylitse Unnan maatessa lattialla. Hauskaa niillä oli. Unna selväsi haluaa leikkiä pennun kanssa, vaikka se muka yrittää esittää coolia isoa tyttöä eikä lähde mukaan läheskään kaikkiin Iidan leikkikutsuihin.
Tänään Iida myös toden teolla vei Unnalta yhden lelun suusta! Melkoinen epeli! Saas nähdä milloin Unnalla keittää yli, tosi kärsivälliseltä nyt ainakin vielä vaikuttaa.

Iida tuli taloon!

Noniin nyt on vihdoin aikaa kirjoitella kuulumisia uuden tulokkaamme laumaanastumisen jälkeen. Melkoista meininkiä on siitä asti ollutkin, ei ole paljon koneella ehtinyt istua :D

Keskiviikkona lähdettiin ajamaan kohti Pohjanmaata. Yövyttiin Lapualla sukulaisteni luona ja torstaiaamuna matka jatkui kohti Pietarsaarea. Peltoja silmänkantamattomiin. Ja näin matka jatkuu, jatkuu...

Annan luona oli vastassa enää seitemän iloista flätinalkua, yhden uroksen muutettua jo edellisenä päivänä uuteen kotiinsa (minun synnyinkotipaikkakunnalleni itseasiassa!). Tohinaa riitti siltikin. Unna pääsi myös tutustumaan pentueeseen ja ihmeen hyvin sekin osasi olla pikkuisten kanssa :) Laitettiin paperit kuntoon, ihasteltiin pentuja ja rupateltiin muutama tunti.

Heipat synnyinkodin väelle

Ei olisi millään raaskinut erottaan yhtäkään pennuista sisaruksistaan kun katseli miten hauskaa niillä keskenään oli. Kuitenkin, kaikki loppuu aikanaan, niin myös elämä pentulaatikossa. Niinpä lähdimme iltapäivällä ajamaan kohti kotia uusi perheenjäsen, Iida, mukanani.

Autossa Iida jaksoi vinkua ensimmäiset viisi minuuttia, mutta tyytyi sitten kohtaloonsa ja rupesi nukkumaan jalkoihini.

Zzzz....

 Kuortaneella pysähdyttiin pitsalle ja ulkoilutettiin samalla koirat. Loppumatka meni taas nukkuessa, eipä ottanut Neiti turhaa stressiä matkustamisesta :)

Ensimmäinen ilta ja yö uudessa kodissa meni rauhallisesti.Yhtään ei tuntunut Iida ikävöivän pentuesisaruksiaan, tässä asiassa Unnasta on kyllä varmasti suuri apu.

Iida&Soosa 21.7.2011

Mustikkapiirakkaa!

Hahaa, eipä jäänyt toissapostauksen mustikkahaaveilut pelkiksi haaveiksi kun lauantaina otin lenkille mukaan litran mittakannun. Tässäpä kuvasaldoa mustikoiden taipaleelta metsästä piirakaksi.

Eipä tarvinnut kotoa kauas kävellä kun jo tuli vastaan isoja mustikanmollukoita. Tuossa meidän lähimetsässä näkyy varsin usein muitakin poimijoita, joten paljon oli varvukkoa jo ihan tyhjilläänkin.

Unna oli ensin että "daah, mitäs kykkimistä tää tämmöinen taas on, mennään jo!" mutta hoksasi sekin pian ruveta popsimaan luonnon herkkuja nassuunsa.

Täältä näitä löytyy...

 Poimurilla olisi käynyt homma vähän rivakammin, mutta koska en sellaista (vielä) omista, niin täytyi tyytyä omiin pikku kätösiin.

 Jossain vaiheessa tajusin, että Unnan hihna oli tippunut matkasta. Arrr, tää on just tätä. Sitten lähdettiin samoilemaan takaisinpäin enkä mä tietenkään ihan tarkkaan muistanut missä olin kulkenut. Unnaakin yritin rohkaista etsimään aina silloin kun luulin olevani oikealla alueella, mutta neitipä etsi vain keppejä kepppien perään: "Ai tämä? Vai tämäkö?"
Päätin lopulta (nälän kurniessa vatsassa) lopettaa etsinnät ja tulla koittamaan vielä myöhemmin uudelleen. Vähän aikaa vielä poimittiin kunnes sain kasaan piirakan verran marjoja.

Unna ja saalis

 Sitten piirakan kimppuun! Hyvän ja helpon reseptin olen löytänyt täältä.

Pohja:
 150g voita tai margariinia

1 dl sokeria

1 kananmuna

3-3,5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Täyte: 
2 dl kermaviiliä

1 kananmuna
3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4-5 dl mustikoita
(2 tl perunajauhoja)

Vatkaa rasva ja sokeri. Lisää kananmuna sekä yhdistetyt venhä- ja leivinjauhot. Levitä seos piirakkavuokaan (myös reunoille). Sekoita kermaviiliin kananmuna ja sokeri. Ripottele pohjataikinalle mustikat (jos käytät pakastemustikoita, lisää niihin 2tl leivinjauhoja). Kaada päälle kermaviiliseos. Paista 200 asteessa n. 30 min.

Omnomnom, hyvää tuli!

Niin ja reissulla kadonnut hihna löytyi sitten tänään kun löysin paikan, johon arvelinkin sen unohtaneeni. Joku oli ripustanut sen mennessään läheiseen puuhun, kiitos hänelle!

Unna 6 vuotta!

Rakas Unnani täytti keskiviikkona kuusi vuotta! Jälleen saa ihmetellä sitä, minne ne vuodet oikein vierii. En löytänyt koneelta yhtään tuoreita naamakuvia neidistä, joten tyydytään ihailemaan kuvaa, joka on varmaan sitten niitä vanhimpia.

Unnalla oli oikein synttärivieraskin, nimittäin ystäväni Emmiina ja flättinsä Justus ovat olleet meillä kyläilemässä tämän viikon. Unna kyllä nauttii toisen koiran läsnäolosta ja itsekin ihan mielissäni olen ulkoiluttanut niitä yhdessä. Pian saa Unnakin onneksi pysyvän koirakaverin laumaan :)

Tajusin, että viime postauksessani kertomus pennunkatselureissusta jäi ihan kesken, kun innostuin selostamaan tätä koko pentukuviota yleisesti. Niin siis....kävin tosiaan sunnuntaina Pietarsaaressa tapaamassa Annaa ja koiria. Pennut olivat kyllä suloisessa iässä. Itse olen ollut tosi vähän tekemisissä pienten pentujen kanssa eikä minulla ole juurikaan "silmää" vertailla niitä keskenään. Mutta siinä kun sitten seisotettiin ja kuvattiin pentuja toinen toisensa jälkeen, niin kyllä niistä yllättäen eroja rupesi löytymään, ainakin ulkomuodollisesti. Luonteeltaan tuntuivat olevan vielä tosi tasaisia kaikki.
Päivä kului tosi äkkiä pentuja ihastellessa. Ensi viikolla pitäisi sitten hakea oma pikkuinen kotiin, jee :)

Asiasta kukkaruukkuun. Eilen sain muistutuksen siitä miten tärkeää on verrytellä paitsi koira myös itsensä ennen agilitytreenejä. Meillä alkaa treenit neljältä ja joskus käy niin, että olen töissä kolmeen ja sieltä sitten kiirehditään agilitykentälle. No, eilen oli juurikin tällainen päivä. Alkuverkoiksi päästän Unnan yleensä juoksemaan vapaana ja itse tyydyn vain kävelemään perässä. Eilen tämä jäi vähän lyhyeksi kiireen takia, joten niinpä onnistuin heti ekan ratapätkän alussa venäyttämään reiteni aika ikävästi. Eipä sitten tullut lopputreeneistä paljon mitään kun keskittyminen meni jalan varomiseen. Kotona sitten pari buranaa nassuun ja kylmää jalalle. Tänään ei onneksi tunnu enää kipua, vähän vaan kiristää.
Joten, panostetaanpas tästä lähtien siihen verryttelyyn!

Mansikoita, näyttelykehiä ja pieniä otuksia

Tapahtumarikas viikonloppu takana! Mullahan oli juhannuslomani päätyttyä ihana kymmenen päivät työputki, joka päättyi nyt perjantaina. Vapaa viikonloppu kuluikin sitten mukavissa merkeissä.

Lauantaiaamuna sain aikaiseksi herätä aikaisin lähteäkseni hakemaan torilta mansikoita. Tammelantori olikin kahdeksan aikaan jo täynnä elämää. Eipä ole tullut kovin paljon toreilla käytyä täällä asuessani, vaikka itse kyllä voi myöntää pitäväni paljon toritunnelmasta. Tuo Tammelantori on kiva siksi, että siellä on myös ulkoilmakirppari, joka on ilmeisen aktiivisessa käytössä näin kesäisin.

Olisihan tuonne voinut jäädä pidemmäksikin aikaa kiertelemään ja katselemaan, mutta kello näytti jo sen verran, että oli aika lähteä hakemaan Unna kyytiin.

Juu, eli lauantaina Unna kävi jälleen näyttelykehässä pyörähtämässä, tällä kertaa Lammilla. Tuomarina oli Matti Luoso, jolla Unna on käynyt kerran aikaisemminkin. Käyttöluokassa oli Unnan lisäksi kaksi muuta narttua. Unna sai ERIn ja sijoittui luokkansa kolmanneksi kera seuraavan arvostelun:

Erittäin hyvän tyyppinen, sopivan kokoinen narttu. Hyvä pää, oikea purenta. Hyvä kaulapituus. Hyvä luusto. Hyvä eturinta, samoin runko. Hyvät kulmaukset. Liikkuu hyvin. Hyvä käytös.

Mitään negatiivista ei arvostelussa ollut, mikä hieman harmittikin, sillä minusta olisi reilua antaa joku syy sille, miksei SA:ta tällä kertaa herunut. Luokan kaksi muuta narttua saivat SA:t, mutta kai ne oli jälleen jonkin verran kookkaampia ja niistähän tuomarit nykyään tykkää. Jeppisjee.

Poltin muuten huomaamatta selkäni aika pahasti tuolla näyttelyssä. Koko kesän olen ahkerasti, jopa hysteeriseti lotrannut aurinkorasvan kanssa, mutta ei se tarvitse kuin yhden aurinkoisen päivän ilman suojakerrointa niin tsädääm, nahka käryää! Olin valinnut näyttelykuteiksi vieläpä paidan, jossa on selän puolella melko iso aukko. Voin kertoa, että tuli aika kivanmuotoinen rusketusraja.

Näyttelystä kotiuduttuamme kotona odotti mansikoiden pakastusoperaatio. En ole vielä kertaakaan yksin asuessani saanut aikaiseksi pakastaa mitään marjoja. Itse tykkään tosi paljon syödä marjoja aamu- ja iltapalaksi viilin, jugurtin tai murojen kanssa. Oon myös bongannut tuosta meidän takapihalta alkavasta metsästä melko paljonkin mustikoita, vois yrittää joku päivä käydä niitäkin keräilemässä talven varalle.

Lauantai-iltana istuttiin sitten vielä iltaa parin työkaverin kanssa. Pitihän sitä osa mansikoista säästää mansikkatorttuun, joka saatiin tuhottua aika tehokkaasti ihan kolmisinkin :)

Sunnuntaiaamuna hyppäsin sitten junaan kohti Pohjoista. Minua jännitti mitä tuleman piti, enhän ollut ollut piiiiitkään aikaan tekemisissä niin pienten otusten kanssa. Lisäksi tulisin tapaamaan ensimmäistä kertaa uuden perheenjäsenemme. Nämä otukset näyttivät nimittäin tältä:

Kyllä, ensi viikolla meille muuttaa uusi pikkuinen flätinalku! Haave toisesta koirasta on kytenyt jo pari vuotta. Harkitsin ottavani pennun jo Poppyn ensimmäisestä pentueesta kaksi vuotta sitten, mutta ajoitus ei vielä ollutkaan oikea. Nyt kun sama narttu astutettiin toisen ja kuulemma viimeisen kerran, tulin ratkaisun eteen: Nyt tai sitten ei vielä piiiitkään aikaan. Itse löydän ainakin tosi harvoin sellaisia yhdistelmiä, joista voisin pennun ottaa, joten tuntui että tämä tilaisuus olisi nyt käytettävä. Ja ihan hyvä tilannehan minulla nyt onkin pennun ottamiselle. Unna täyttää ylihuomenna(!) kuusi vuotta eli ikäero on vielä aikalailla sopiva. Lisäksi mulla alkaa syksyllä opinnot yliopistossa ja ainakin näillä näkymin aikataulu näyttäis melko joustavalta pennun kannalta. Eli touhuntäyteinen syksy luvassa, iiihanaa!
Pentueen kuulumisia löytyy täältä.

Viikonloppuvapaat jatkuu pidennettynä vielä tänäänkin, huomenna käyn tekemässä aamuvuoron ja keskiviikkona taas vapaa, jee! (Mikä tarkoittaa sitä, että viikonloppu menee töissä, mutta ei murehdita sitä vielä..;)

Korujuttuja

Nytpä esittelen korulippaani uudet ihanat tulokkaat. Vanha työkaverini on innokas koruharrastelija ja nämä kaikki ovat siis hänen tuotoksiaan, osa aivan uusia ja osa vanhoista koruistani tuunattuja malleja.

Ihanat lilat kaulaketjut

Raikkaan kirkas kaulaketju, oma suosikkini!

Puiset helmikorvakorut, ihanan maanläheiset :)

Tämä rannekoru on tuunattu rikki menneestä Afrikan tuliaisesta. Entinen kuminauhaversio muuttui heti tyylikkäämmäksi salpalukon myötä :)

Tämän kaulaketjun valkoiset helmet ovat peräisin äitin ikivanhasta tilaajalahja-tyylisestä kaulakorusta, joka sanoi sopimuksensa irti narun mennessä rikki. Pienillä hopeisilla välihelmillä ja kunnon lukolla sai nämäkin helmet uuden lookin!

 Mikäli tykästyit, voit katsella lisää Helylippaan antimia Facebookista.

Älkää peljätkö, muotiblogilinjalle en meinaa lähteä, mutta nämä uniikit tapaukset oli pakko esitellä :) Korut on mulle muuten tosi tärkeitä, harvoin lähden minnekään ilman korujani vaikken niitä ihan aina käyttäisikään. Yleensä päältä löytyy kuitenkin vähintään korvikset.