Vipinää kinttuihin, ohjaaja!

Sateisen viikon jälkeen aurinko päätti vihdoinkin kurkistaa taivaalta ja tänään saatiin nauttia jo lämmöstä. Tuomo veti illan treenit ja rata meni näin:



Ei onnistunut:
- sylikääntö kolmoselta neloselle
- takaaleikkaus kasille
- sylikääntö ysiltä kympille
-> meno katkonaista ja tahmeaa

Onnistui:
- valssi/persjättö kolmoselta neloselle
- persjättö seiskalta kasille
- persjättö kympille (myös jaakotus voisi toimia kympillä)
-> meno sujuvaa ja liikettä enemmän

Kun mentiin ensimmäisen kerran ilman ohjeistuksia, meno oli kerrassaan tahmeaa! Viime viikonlopun aiheena ollut sylikääntö ei ottanut sujuakseen kolmoselta neloselle eikä myöskään ysiltä kympille. Yritin ehkä hieman liian innokkaasti tehdä sylikääntöä näissä kohdissa. Kokeilun kautta tajusin, että meillä näissä kohdissa toimii parhaiten persjättö. Persjättö tehtiin myös seiskalle ja se toimi huomattavasti paremmin, kuin suunnittelemani takaaleikkaus kasille.

Miksi persjättö sitte toimii niin paljon paremmin?
Siksi, että Unna menee paljon paremmin (=nopeammin), kun minä olen sitä edellä.
Ja taas sama vanha fakta: Minun pitäisi pysyä liikkeessä! Juuri tällaisilla kieputusradoilla oma vauhtini hidastuu, kun jään ihmettelemään, että "no meneekö se vai eikö se mee?" Kuten viime viikonlopun kouluttajammekin sanoi, se on tuomarin tehtävä on katsoa, mitä se koira radalla tekee. Ohjaaja vain ohjaa.